Miksi antaisin anteeksi?

Mihin tunteita tarvitaan.

Kun ihminen tuntee surua, vihaa, pelkoa, kateutta, kaunaa tai katkeruutta, iloa ja rakkautta, koko elimistö tuntee, eikä vain myllertävä mieli. Tunteet ovat osa ihmisen biologista varustusta. Niiden tehtävä on pitää yllä yhteyttä sekä ulkoiseen ympäristöömme että kehon sisäisiin järjestelmiin, joiden varassa fyysinen hyvinvointimme lepää. Tunteet toimivat vahvistimina ja auttavat ihmistä suuntautumaan kulloinkin ajan­koh­taisiin päämääriin. Vastoin yleistä uskomusta tunteet eivät ole järjen vastakohta vaan välttämättömiä myös kun pyritään järkeviin päätöksiin.

Yhteys tunteisiin.

Tästä voi päätellä miten tärkeää on pitää yllä elävää yhteyttä tunnemaailmaansa. Usein kuitenkin tunteet koetaan itselle vieraiksi, jopa pelottaviksi. Silloin yhteys tunteisiin helposti estyy. Ihminen alkaa tietämättään kehitellä tapoja sitoa tunteet jollain tavoin aloilleen, koska ne koetaan häiritsevinä, epäasiallisina kenties. Tavallisesti yritämme kokonaan unohtaa tai kieltää että niitä onkaan. Yksi käytäntö, niin tuskallinen kuin se usein onkin, on kiertää ajatuksissa loputtomiin kehää jonkin tunteen esiin nostaman ajatuksen ympärillä. Syntyy niin sanottu tunnekoukku eli -loukku. Sitä voi havainnollistaa kun liittää kädet yhteen molempien käsien sormet koukussa toistensa ympärillä.

Molemmat vaihtoehdot, tunteiden tukahduttaminen ja niiden edellä kuvattu märehtiminen ovat haitaksi, koska ne kuluttavat käytettävissä olevaa energiaa, jota muuten voisi suunnata arkiseen toimintaan. Samalla ne vaikeuttavat tunneviestien kuulemista.

Anteeksi antaminen mahdollisuutena.

Ehdotan tilanteeseen ratkaisuksi yksinkertaista anteeksiantoon perustuvaa menetelmää, jonka tehoa voi kokeilla ihan käytännössäkin tästä löytyvillä ohjeilla.

Menetelmästä ehti kertyä kokemusta vastaanottotyössäni ja kursseilla reilun kymmenen vuoden aikana. Kokosin myös edellä kerrotun käytännön opetuksen kirjaksi nimeltään Taikasanat eli miksi antaisin anteeksi (Dialogia 2000). Tällä hetkellä Taikasanat-kirjan viimeinenkin painos on myyty loppuun, mutta kirjastoista sitä edelleen voi lainata. Linkin takana kirjasta kerrotaan enemmän. Sama opetus tarjotaan vähän tiiviimmässä muodossa myös toisessa kirjassani, Tosissaan vaikkei tosikkona, yksitoista tarinaa muuttumisesta (Dialogia 2005). Siitäkin enemmän omassa osiossaan.

Kokemuksen mukaan anteeksiantoa säännöllisesti harjoittavalla nukahtaminen tapahtuu aiempaa helpommin ja nopeammin. Usein unielämä myös vilkastuu. Lisäksi tunteet, kielteisetkin, voimistuvat. Joku on kokenut suorastaan helpottavaksi, että voi nyt tuntea aiheelliseksi kokemansa vihaisuuden selvemmin, vaikka se on samalla alkanut tuntua aiempaa vähemmän vaaralliselta. Ei siis ole käynyt niin, että ihmisestä olisi anteeksiantoa harjoittaessaan tullut jotenkin myöntyvämpi tai 'heikompi'. Käy oikeastaan päin vastoin, ihmisestä tulee jämäkämpi. Yksi varsin kummallinen seuraamus on ollut, että anteeksiannon kohteena olevat ihmiset tuntuvat ikään kuin muuttuvan erilaisiksi, vaikkei itse olisi millään tavoin edes vihjaissut heille pyrkimyksistään antaa anteeksi. Useimmiten kanssakäyminen heidän kanssaan alkaa helpottua. Niin kuin arvata saattaa, tämä voi olla hyvin merkittävää, jos välit ovat olleet pahasti tulehduksissa. Tästä kaikesta on molemmissa kirjoissa paljon esimerkkejä. Tosissaan -kirjassa vähittäistä kehitystä on voitu seurata jopa viiden vuoden ajan yhdentoista esimerkkihenkilön voimin.

Aikojen kuluessa.

Anteeksiannon säännöllistä harjoittamista, anteeksiannon 'tekemistä', seuraa tavallisesti aikaa vievä prosessi, jossa kaikki mielen pimentoihin kätketyt tunteet tulevat vähitellen koettaviksi ja sitä myöten yhä paremmin arkiseen käyttöön. Samalla tunteiden torjumiseen tai tunnekoukkujen kiertämiseen aiemmin käytetty energiaa vapautuu muuhun, hyödyllisempään käyttöön. Ehkä tässä on paikallaan myös pieni varoituksen sana: prosessi ei kaikin ajoin ole helppo, koska joskus patoutuneet tunteet pyrkivät esiin melkoisella voimalla. Kyse on suunnilleen samasta kuin jos olisi kauan pitänyt lihakset käyttämättä. Harjoittelu on silloin syytä aloittaa tunnustellen, vointia kuunnellen. Mutta aloittaa kyllä silti kannattaa.

Harjoittelun tarkoituksena on kuitenkin lopulta saada koko tunnevaranto ikään kuin käden ulottuville, muuntaa tunteet vähitellen yhä vapaammin liikkuviksi ja helpommin siedettäviksi. Itse kullakin on silloin  varaa tuntea tunteitaan aiempaa välittömämmin jumittumatta kuitenkaan niihin tapahtumiin, jotka tunnetiloihin liittyvät. Siitä seuraa, että esimerkiksi menneitä tilanteita voi alkaa nähdä useammasta näkökulmasta. Ihminen tulee tietoisemmaksi suuremmista kokonaisuuksista omassa elämässään ja ihmissuhteissaan.

Kuka voi harjoitella.

Edellä kuvatussa muodossa harjoittelu on tarkoitettu kenelle tahansa, ihan tavallisena itseään pitävälle ihmiselle. Psykoterapiatyössäkin anteeksiantoa on käytetty eri muodoissaan myös muualla, etenkin USA:ssa 1980-luvulta lähtien. Myönteisiä tutkimustuloksia on mm. niinkin vaikean kokemuksen kuin insestin hoidosta.

Suomen Lääkärilehdessä julkaistiin äskettäin (SLL 51-52/2008, s. 4541 - 4548) laaja katsausartikkeli tunteiden säätelyn terveysvaikutuksista. Artikkeli on erinomainen yhteenveto yhden vuosikymmenen aikana kautta maailman tehdystä tutkimustyöstä. Anteeksiannosta siinä ei suoraan puhuta, mutta läheltä liippaa kylläkin. Mielestäni edellä kuvattu tapa harjoittaa säännöllisesti anteeksi antamista on yksi hyvä keino opetella säätämään tunteita.

Anteeksiantoharjoittelu on parhaimmillaan hyvin toimivaa mielenterveyden kuntojumppaa, joka auttaa jaksamaan vähitellen yhä paremmin vaikkapa paineisessa opetus- ja kasvatustyössä, puhumattakaan perhe-elämän ja lasten kasvattamisen mutkikkaista kuvioista.

Oman sormituntumanikin mukaan anteeksiantoa harjoittavan ihmisen kyky sietää stressiä paranee aikaa myöten ja/tai ihminen tulee tietoisemmaksi jaksamisensa rajoista. Ja lisäksi, yllättävää kyllä, hän tulee myös jämäkämmäksi pitämään puoliaan ja löytämään vaihtoehtoisia ratkaisuja käytännön tilanteisiin.

Palautetta

Tällaisen viestin sain maaliskuussa 2010. Julkaisen sen Marja-Riitan, viestin lähettäjän luvalla. Myös se selittää osaltaan, miksi kannattaa antaa anteeksi: harjoittelun seuraukset ovat usein  hyvin käytännöllisiä.:

"Hei, olen loppuelämäni iloinen, että tulin luennollesi vuosia sitten.

Sain apua nukahtamisvaikeuksiini, nykyään nukahdan muutamassa minuutissa ellen sekunnissa ilman "mantraa". Jos joskus uni ei tule heti, sanon muutaman kerran "taikasanat".

Samoin pystyin käsittelemään isä-suhdettani, josta en ollut puhunut koko ikänäni mitään (40 vuoteen). Nyt puhun omasta isästäni kuin kuka tahansa, vaikka tapasinkin hänet viimeksi 4-vuotiaana enkä hautajaisissakaan ollut vielä valmis antamaan hänelle piiruakaan anteeksi.

Otan "taikasanat" aina käytöön, kun huomaan että ärryn jostain ihmisestä tai asiasta ja se auttaa!

Olen mainostanut menetelmääsi monille, taas tänään annoin linkkisi eteenpäin. Kiitos!!"