Vieraskirja <  1  2 [ Kirjoita ]

Nimi: ymmällään

12.11.2009 19:49
Minulle on epäselvää, miksi minun täytyisi pyytää itseltäni iltaisin anteeksi, ei siinä etten tekisi virheitä mutta itseäänhän sitä kuitenkin syyllistää kaikesta, mihin en ole edes akujaan syyllinen

Vastaus:

Hei, kysymyksesi on vallan tuttu, sillä monien mieltä se on askarruttanut. Tuttua on myös, että monet muistavat harjoituksen juuri noin: että kyseessä onkin anteeksi pyytäminen eikä anteeksi antaminen, mitä itse olen yrittänyt opettaa. Minulle ei oikein ole koskaan selvinnyt, miksi toisten on selvästi helpompaa muistaa harjoitus tuossa muodossa.
Alun perinhän "löysin" anteeksiannon monen sattuman summana täksi elämäntaidon välineeksi, miksi se sitten vähitellen kehittyi. Oma lähtökohtani oli sen pohdiskelu, miksi ihan terveet, tavalliset ihmiset usein voivat niin huonosti. Oma näkemykseni on, että syynä on ihmisen suhde tunnemaailmaansa, jota anteeksiannon harjoittaminen näyttäisi muokkaavan edulliseen suuntaan. Harjoittelu on parhaimmillaan, jos voi aluksi vain kokeilla OHJEITA-osiossa kerrottujen, anteeksiantoa tarkoittavien sanojen toistoa miettimättä sen enempää niiden merkitystä. Näyttää siltä, että kun anteeksiantamisen prosessi etenee, sitä vaan tulee paremmin tietoiseksi mielessään liikkuvista aivoituksista ja alkaa nähdä sekä itsensä että muut monipuolisemmin. Ja tavallisesti se kyllä helpottaa käytännön elämää, vaikkei kaikin ajoin olekaan pelkästään miellyttävää.
Ehkäpä löydät enemmänkin vastauksia pohdintaasi ARTIKKELIT -otsikon alta tai tietysti myös itse KIRJOISTA, mihin olen pyrkinyt kokoamaan sen mitä olen itse asiasta ymmärtänyt ja kokenut. Sillä oikeastaanhan on niin, että koko anteeksi antamisen prosessi on sen verran salaperäinen kokemusten sarja, ettei sitä varmasti koskaan kyetä perukoitaan myöten selittämään.

Nimi: Merja Ojansivu

06.11.2009 11:13
Mahtavaa Tuulikki! Upeat sivut olet laittanut pystyyn. Hyvä muistutus taas anteeksiantoharjoituksen tärkeydestä. Kirjasi ovat kuluneet käytössä ja kiertäneet lainassa sukulaisilla ja ystävillä.

Nimi: Heleena Pyhäjoki

04.11.2009 18:14
Neuvosi ja ohjeesi ahkerassa käytössä.Kiitos ja onnea sivuillesi.

Nimi: Kirsti S

02.11.2009 21:26
Lämpimät Onnitteluni, Tuulikki, sivuistasi. Ihanaa, että jaat asian näin helposti ja yksinkertaisesti jaettavaksi ja KAUNIISTI! Kiitos.

Nimi: Eeva Hietava
Kotisivut: http://www.eevahietava.fi/

01.11.2009 12:13
Onnea uusille kotisivuillesi. Kuvassa olet oma aurinkoinen itsesi. Anteeksiantoa harjoitan saannöllisen epäsäännöllisesti. Mutta kun se toimii...

Nimi: Kaisa Särkelä
Kotisivut: http://savottakahvila.inet/

27.10.2009 08:47
Me tällä" Lapinperukkoilla"jos kukaan tarvitsemme anteksiantoa ja myötäelämistä,monesti pienet "ympyrät" tekee tepposia.

Nimi: Leena-Maria Blinnikka

26.10.2009 10:54
Onnittelut ihanan selkeille kotisivuille ja Tuulikille, joka on juuri itsensä näköinen, herkkä ja kaunis, kuvassa. Anteeksiantoharjoitus on tullut osaksi elämääni ja Sinun, Tuulikki, opettamanasi kauttani myös osaksi monen muunkin elämää. Katkeruus on maailmasta tätä kautta ainakin pikkuriikkisen vähentynyt ja elämänilo lisääntynyt. Kiitokset!

Yksityinen viesti

26.10.2009 10:04

Nimi: Marjaana Murto
Kotisivut: http://www.marjaanamurto.fi/

26.10.2009 08:39
Onnea uusille sivuillesi.Varmasti kerron niistä edelleen ja kehoitan käymään. Tälläkin hetkellä käytän harjoitusta tosissani.Ja se toimii.

Nimi: anneli

25.10.2009 01:02
Mielenkiintoista.Tulen jakamaan tätä nettiosoitetta ystävilleni, mutta valitettavaa, että näin arvokas asia on vain suomalaisen lukijakunnan tavoitettavana. Löytyisiköhän sivuille englannistajaa

Nimi: Arto Kojo
Kotisivut: http://www.bodybow.fi/

04.10.2009 22:35
On iloinen asia nähdä sut näin netin välityksellä. Kiitos kirjoista ja harjoituksista. Niistä on ollut paljon apua ja kirjoissa olevaa käytännön viisautta on ollut kiva jakaa muille. Liikutaan ja nautitaan elämästä. Arto Kojo

Nimi: Tuula
Kotisivut: http://www.tuulaallen.suntuubi.fi/

29.09.2009 11:22
Onnea uusille kotisivuillesi!
Kiitos oivalluksistasi ja viisaista kirjoistasi!

©2022 tuulikki saaristo - Putteri (MMD Networks Oy)