2.12.2009

Arginiinin terveysvaikutuksista

Luin äskettäin Jyrki Penttisen kirjan Arginiini, 2000-luvun ihmelääke? Tammi 1997, 2005.
Kirjaa suositteli ystävä, jolle tulin maininneeksi veranpaineestani. Ei se nyt järkyttävän korkea ole, mutta korkeampi kuitenkin kuin mitä nykyään suositellaan. Ennen kelpasi 100+ikä ja niihin raameihin minunkin paineeni kyllä mahtuvat. Nykyään kaikilla pitäisi olla nuoren ihmisen paineet, eli enintään 135/85 (tai 140/85).

Jyrki Penttinen on lääket. ja kirurgian tohtori ja epidemiologian dosentti. Hän on sitä mieltä, että verenpaine ja vaikkapa kohonnut kolesteroli eivät ole sellaisenaan hoidettavia 'sairauksia' niin kuin nykyään mielletään. Ne ovat kyllä oireita jostakin, eli niillä on yhteinen taustahäiriö. Ja se mikä oikeasti on vialla on arginiini-niminen aminohappo, eli elimistö saa sitä liian vähän.

Mitä arginiini on
Aminohapot ovat valkuaisaineiden eli proteiinien rakennusosasia ja niitä tarvitaan ihmisen elimistössä parisenkymmentä erilaista. Niistä vain vajaa kymmenen on ns. välttämättömiä eli elimistö ei itse kykene niitä valmistamaan vaan ne on saatava ruuasta. Arginiini keikkuu siinä välillä: elimistö valmistaa sitä kyllä itsekin mutta tämän uusimman tiedon valossa ei riittävästi ja seuraukset ovat moninaiset. Edellä mainittujen korkean verenpaineen ja kolesterolin lisäksi koko sydän-verisuonisairauksien iso rypäs tuntuisi kuuluvan arginiinin puutteen hankaliin seurauksiin. Arginiinia tarvitaan normaalia enemmän myös lihastyössä, vaikkapa urheillessa tai infektioiden aikana. Se on välttämätön siksi että se on typpioksidi-nimisen aineen raaka-ainetta. Typpioksidia taas tarvitaan laajentamaan verisuonia. Vajaus verisuonten kyvyssä laajentua on taas mm. sydäninfarktin yhtenä (tärkeimpänäkin?) syynä.

Jyrki Penttinen ei ole kehottamassa ketään lopettamaan nopeasti verenpainelääkkeitään. Hän on vankka koululääketieteen kannattaja ja tietää, että lopettamisesta voi tulla omat isot pulmansa siksi että elimistö on niihin tottunut. Lopettaa tai vähentää voi vain yhteistyössä oman lääkärinsä kanssa ja vasta sitten, kun nähdään että paineet pysyvät kurissa muutenkin. Toisaalta on myös niin, että kaikki ravintolisät, olkoot miten hyviä tahansa, vaativat aikansa ennen kuin vaikutukset näkyvät kunnolla.

Penttinen arvelee (tutkimustietoa tästä ei ole), että esim. pitkäaikaisessa urheilusuorituksessa arginiinia kuluu runsaasti ja että arginiinivajeen korjaamisesta voisi olla hyötyä samaan tapaan kuin anabolisista steroideista. Esim. Göteborgissa vuoden 1995 yleisurheilun MM-kilpailujen jälkeen joidenkin urheilijoiden majoitustiloista löydettyjen ampullien joukossa oli arginiiniakin.

Mistä sitä saa.
Ennen kuin turvautuu luontaistuotekaupan hyllyltä löytyvään arginiinivalmisteeseen, kannattaa kokeilla lisätä ruokaansa niitä aineita, joissa sitä luonnostaan on. Ja siinäkin kannattaa olla tarkkana. Arginiini on kasviksista saatavassa proteiinissa paremmin käytettävissä kuin eläinproteiineissa. Eikä kaikki kasvisproteiinikaan ole saman arvoista, vaan toisen välttämättömän aminohapon, lysiinin, ja arginiinin suhteen pitäisi olla oikea eli mahdollisimman lähellä yhtä, mieluiten alle (eli arginiinia enemmän kuin lysiiniä). Ja eläinvalkuiaisissa tämä suhde on poikkeuksetta väärä. Siitä saattaa Penttisen mukaan olla jopa haittaa.

Ruoka-aineet, joissa lysiinin ja arginiinin suhde on hyvä, ovat esim. pähkinät (vaikkapa 40 g maapähkinöitä/päivä), herneet, sienet, sipuli ja viljoista riisi, kaura ja ruis.

Päivän arginiinitarve vaihtelee luultavasti jossain 1-3 gramman välillä ja 100 g:sta pakasteherneitä saa jo puoli grammaa. Papujen valkuainen on eläinvalkuaisen luokkaa, ei hyvä siis.

No, tämä on varsin mutkikasta tiedettä. Kirja kannattaa lukea paitsi hyvän ja ainakin minulle ihan uuden tiedon vuoksi myös siksi, että siitä saa jonkin kuvan myös elimistön mikroskooppisen tason toimintojen mutkikkuudesta ja siitä, miten moninaisesti ne ovat kytköksissä toisiinsa. Toinen syy lukea kirja on, että Penttinen romuttaa railakkaasti monia vanhoja myyttejä, joista tälläkin hetkellä edelleen pidetään tiukasti kiinni. Siinä romuttuvat paitsi myytti kohonneesta verenpaineesta sairautena myös kolesterolimyytti, myytti sydäninfarktin alkuperästä ja valtimokovettumataudista.

Penttinen on innostunut asiastaan, ja varmasti suurelta osin oikeassakin. Itse jään vaan miettimään, olisiko hän muiden innokkaiden tavoin joissain kohdin liian yksiviivainen. Huomaan ristiriitaa joihinkin muihin 'oppeihin' joihin olen tullut tutustuneeksi, kun olen innokkaasti harrastanut tätä ravistemustiedon keruuta, täysin oman terveyteni takia. Että voisin itse kantaa suurimman osan vastuusta enkä luovuttaa sitä ainakaan ensisijaisesti muille.

Silloin kun opiskelin, opinnoissani ei ollut lainkaan tämän alan tietoutta. Eikä taida olla lääkäreillä nytkään, ei ainakaan paljon. Ravintotieteilijät ovat asia erikseen ja heidänkin oppinsa on vahvan konsensuksen värittämää (vrt. esimerkiksi Antti Heikkilä ja hänen käsityksensä diabeteksen ruokavaliosuosituksista, jotka poikkeavat vahvasti virallisista ravintosuosituksista). Penttinen ei esimerkiksi näytä olevan lainkaan tietoinen vaikkapa elimistön happo-emästasapainosta (Robert. O. Youngin ominta aluetta). Voin kuvitella, kuinka kylmät väreet kävisivät Youngin selkäpiissä kun suositellaan maapähkinöitä, jotka hän täysin teilaa siksi että niissä hänen mukaansa on niin paljon homekasvua viljely- ja varastointiolosuhteiden vuoksi.
Oma ayurvedakonsulttini taas ei ole koskaan suositellut soijaa, kun se kokemuksen mukaan muodostaa niin helposti elimistössä limaa (sulaa huonosti). Koska ayurveda kuitenkin on melko. sallivainen terveysoppi, koen että on varaa kokeilla.

©2022 tuulikki saaristo - Putteri (MMD Networks Oy)